sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Väki vähenee - Puppies are moving to new homes

VÄHÄN "AGILITYÄ" TÄHÄN VÄLIIN...


Pennut tosin vain katselivat näin alkuun :)
Palailimme Larin (Darya´s Clark C´Kent, pentujen Helmi-mummon puoliveli) kanssa talvitauolta takaisin agin pariin 
ja pennut lähtivät mukaan ajelulle ja tutkailemaan jälleen kerran uutta paikkaa. 
Agikenttä on talviteloilla ja siellä on normaaliin 5 agikentän sijasta käytössä vain ihan muutamia yksittäisiä esteitä 
ja muut kentät on aivan tyhjää ja autiota. Eikä oikeastaan kenenkään käyttämiä näin talvisaikaan. 
Joten hyvä paikka käydä maailmaan tutustumassa, kun vähän kauempaa kuitenkin kuuluu koirien innokasta haukkua.
Lyylihän matkasi jo uuteen kotiinsa ja alku on sujunut paikkoja reippaasti tutkien ja omiin ihmisiin tutustuen <3
Sydäntä lämmittää aina kuulla mukavia uutisia ekoista päivistä.
 

Kamera räpsi kuvia pentujen touhuista minkä kerkesi ja kotiin palattuamme ulkoilimme vielä vähän lisää 
ja tällä kertaa pentujen seurana oli Bordercollie herramme Jäbä :) 
Joten pennut pääsevät tutustumaan vähän isomman koiran habitukseen.

Nauttikaa pentujen iloittelusta, jättäkäämme kuvatekstit tällä kertaa kirjoittamatta :)

Päivä oli harmaa, onneksi lumisade päätti päättyä edes hetkeksi. 
Joten valot kuvissa ei parhaat mahdolliset.

Lalaa täällä kentällä tullaan näkemään jatkossakin, koska tämä Neiti jää kotia. 
Ja katseet on näyttelyiden ohessa suunnattu Agility- ja tokokoitoksia kohti :)


Yhdessä

Yksin <3

Tämmöinenkin pieni ajatus saa kasvattajan herkistymään...



















 Pennut keksivät kivan leikin, aidanraoista edestakaisin kiipeilemisen.









Jäin taas ihan yksin keskelle kenttää, tuolla ne pentuset kaukana aidan luona viilettää...





Ja koska vietimme jonkin aikaa autossa, oman kopan lämmössä nukkumassa,
 niin kotiin kun pääsimme oli aika taas vähän ulkoilla. Tämä on oikeastaan aika nastaa, 
pääsee vähän väliä ulkoilemaan. Ja tietenkin osaamme hienosti tehdä hädät ulos :) 
Nyt meillä oli ihan oma paimentaja matkassa. 
Tuommoinen iso, aika tumma ja karvainen. 
Aika kiltti se kyllä oli, mutta hiukan varovainen on hyvä olla.


Seuraa johtajaa, tätä ne lapsetkin leikkii!



Ihana kuva, mutta nurinniskoin...


 Noudon alkeet :)


 
Arvovaltainen Paimenemme ja sen karitsat <3


 
Tassunjälkemme Sydänmiinne 

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Ja vielä kerran kaikkien poseeraukset - And one more time Everybody posing

8 VIIKON POSEERAUKSET


Kuninkaallisen tason turkinhoito hetki.
Ja tietenkin pentu on sitä mieltä että ei välttämättä juuri nyt tarvitse kammata. Elsa kampaa hellästi, joten pentua ei satu. Mutta selvästi pentu päättää kokeilla, josko murisemalla ja vähän sormia maistelemalla tämä homma loppuisi. Tähän Elsa 2v 4kk toteaa tiukkaan sävyyn "Ei, pentu lopeta" ja pitää vain varmalla otteella pennusta kiinni. Ja niin siinä sitten käy että pentu on se joka antaa periksi. Juu, kyllä nämä pennut ovat tottuneet lapsiin - jopa siihen että tuo pieni ihminen on se joka määrää kaapin paikan :D

 Ensin kammataan 
Ja kun on valmista kehutaan ja annetaan suukkonen. Voiko tämän suloisempaa enää olla?


Kaikkia pitää vuorollaan vähän hoitaa, tietenkin.

Välillä pitää äidin puuttua peliin ja pennut on jätettävä myös rauhaan. Lepoaika siis


Väsyttää jo kovin..

Sisarusten kanssa samassa kasassa..


Ja samaan aikaan toisaalla....
ÄitiKoiran Touhuja

 Aikuiset koirat jäivät keittiöön syömään, kun seurasimme yläkerrassa pentujen touhuja. 
Kun sitten tulimme alas, odotti meitä tällainen näky. 
Liisi nukkui yhdessä kopassa - ruokakippo "sylissään".
 
Ja loput kipot oli kerätty viereikkäin ja nuoltu niin puhtaiksi, että peseminen alkaa olla turhaa. 
Ja kaiken tämän on aikaansaanut pentujen oma Äitikulta Liisi :))))))) 
Voi näitiä koiria ja niiden juttuja <3



DARYA´S LONESOME LION
"HULIVILI" 
 




DARYA´S LOVERBOY LANCELOT
"LUMI"










DARYA´S LUCKY LUKE
"LAKI"







 DARYA´S LOVELY LAA-LAA
"LALA"







DARYA´S LOVELY LEIA
"LEJA"







DARYA´S LOVELY LUCY
"LYYLI"


 






TYTTÄRET









POJAT









VIIMEISET YHTEISET PENTUAIKA KUVAT...




Olipas Herkullista, voihan sen ruoan syödä näinkin ;)
Tuumaa Neiti Oranssi.



Ja lopuksi Neiti Punainen vielä esittää tuoreinta talvitakkimuotia, pennut saavat tämmöiset takit mukaansa. Tosin voipi olla että tänä talvena takit ovat jo vähän turhia, kun kevät tuntuisi olevan tulossa aika aikaisin.



Nyt on aika jäähyväisten, jäähyväisten jotka ovat aina kasvattajalle yhtä aikaa niin iloisia kuin surullisia hetkiä, yhtä aikaa luopumista ja uuden alkua. 
Onnen Hetkiä monille ihmisille - uuden hartaasti odotetun lemmikin kanssa - Se kauan odotettu Päivä <3

Ensimmäisenä Omaan kotiinsa astelee Neiti Punainen eli Lyyli - Onnea Matkaan, paljon iloisia ja terveyden täyttämiä Hetkiä!