keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Pennut esittäytyvät - Puppies Introduce themselves

Ristiäiset pidetty

Ja näin hienosti me osataan jo poseerata, minkä pienenä osaa sen isona taitaa. Tai hmmm :)


Olemme jatkaneet reissailuja ja ulkoiluja, kun sää vain on suosinut pienten pentusten ulkoilmaan tutustumista.

Kasvattaja Täti on seurannut meidän touhuja "silmä kovana", leikittänyt ja tutkaillut reagointia erilaisiin asioihin sekä tutkiskellut meidän rakennetta ja tehnyt vihdoin päätökset kuka pentu on kukin.

Tällä hetkellä ilman kotia on yksi uros, kaikilla muilla pennuilla on omat Rakastavat Kodit jo odottamassa <3
Pentupakettejakin on jo kovaa vauhtia kasailtu, mutta vielä on hankintoja edessä.



Saanemme esittäytyä näin 7 viikon iässä ;)



DARYA´S  LONESOME LION





DARYA´S  LOVERBOY LANCELOT





DARYA´S  LUCKY LUKE





DARYA´S  LOVELY LAA-LAA




DARYA´S  LOVELY LEIA




DARYA´S  LOVELY LUCY



Trimmattuina ja ristittyinä. 

Eläinlääkäriä tervehditty ja sirutus ja verikokeet menivät hupsista vain ohitse ilman suurempaa draamaa kenenkään kohdalla. Koiranetissä pentue odottelee valmiina - piilossa silmiltä- verikokeiden tuloksia. Eli pentuetta ei vielä näy muuten kuin lukumääränä vanhempien pentue sarakkeessa. Olen alusta asti tutkituttanut kääpiösnautseri kasvattieni DNA:t, joten pennuille tulee rekisterikirjaan polveutumismerkintä. Tästä syystä ell tarkastuksen jälkeen menee vielä n. 1-3 viikkoa että paperit ovat valmiit, jos kaikki siis sujuu aikataulun osalta ilman ongelmia. En viitsi kovin paljon 6-7 viikkoisia nuorempia kääpiöpentuja verikokeeseen viedä, näin pienistä on nytkin jo haastetta saada verikokeet otettua ;)

Pientä huomauttamista alakulmureiden osalta tuli muutamalla, mutta aiemman kokemuksen perusteella asiasta ei pitäisi olla ongelmaa. Tietenkin jokainen pentu on yksilö ja tilannetta tulee seurata ja pieni hampaiden työstö, jotta kulmurit eivät paina kitalakea, auttaa asiaa. Aiempien pentueiden kanssa maitokulmureiden asennolla ei ole ollut yhteyttä rautahampaiden lopulliseen asentoon. 

Pojilla sukukalleudet olivat jo löydettävissä ja niillä, joilla purenta jo on nähtävissä, oli kaikki siltä osin muutoin kunnossa. 
Ihan kaikilla kun ei etuhampaat ole vielä kunnolla puhjenneet.

Yhdellä pojista kuului tutkimuksissa lievä sivuääni sydämestä. Tämän tilanteen seuraamista jatketaan. Ensi viikolla mennään vielä uudestaan tsekkaamaan tilanne ja sen jälkeen mietitään jatkoa. Sivuääni voi joko hävitä itsestään, mutta jos näin ei käy, niin asia vaatii tietenkin tarkempaa selvittelyä. 


Erään aamun ensi tunnelmia

Ja sylissa yllättäen neiti Pinkki ;)
Elsan oma pentu.

<3 <3



Toinen vierailukerta IsäKoiran luona. 
Paras leikittäjä EVER!!

Hei terve taas iskä, painitaanko?
Pennut ovat jo toista kertaa vierailulla IsäKoiran luona. 
Yksi meistä muuttaa tänne Iskän kaveriksi ja koska perheen lapsetkin kovasti pentua odottavat 
niin mikäs mukavampaa kuin saa saada koko lauma vierailulle ja samalla pentuset pääsevät tutkimaan uutta paikkaa.

Menoksi, ottakaa kiinni jos saatte!

Jee, vauhtia vauhtia!!!


Oskari päättää liittyä joukkoon.

Hei, minne sä menet?

Neiti Pinkki, tunnettu leikkitaidoistansa, raahasi kameralaukun käytävän toisesta päästä... Eikä tuo ihan kevyt ole!

Tämähän on jännä juttu? 
Meitähän on vaikka kuinka monta täällä...




IsäKoira <3 <3 <3


Ja sylittelyä välillä.

Lelut levitykseen ;)

Enpäs annakaan :)

Jos ihan vähän tästä peukalosta maistan? Eihän haittaa eihän..

Haastaan Iskä sut!!
Taisteluun!!!


Ja välillä ollaan vähän kotosallakin :)

Ihan paras painipaikka, ahdas sängyn alusta.

Hyökkäys

Missä vaan voi painia ;)

Olemme siirtyneet kahden kipon tarjoiluun,
aina ei vain mene jako heti tasan.

 Mutta ei se haittaa, aina voi vaihtaa pöytää.

Kuinka monta pentusta mahtuu pienen pieneen koppaan :)

Elsa ja nimmailu hetki (Trimmihetki).
Lasten patalappu kädessä, koska äiti on pitää trimmatessa toisessa kädessä hanskaa ;)

Ja pipitkin hoidetaan. 
Pennuilla oli verikokeen ottamisesta siteet tassuissa.

 ÄitiKoira imettää edelleenkin hetkittäin, mutta kertoo myös koska on aika lopettaa.
Koko ajan ei tämän ÄitiKoiran tisseissä enää roikuta ;)


Yhdessä Äidin kanssa loikoilua, mikäs sen parempaa olisikaan?!

Rentoilua, sekin me osataan. Ja ÄitiKoira hoitaa.

Unen aika.


Ja Mummolassa ulkoilemassa :)

Nämä kuvat oli harmillisesti tosi heikkoja laadultaan, joten vain muutama kelpasi tänne blogiin..

Täällä menee autotie tuossa ihan vieressä, joten totutellaan samalla autoihin muutenkin kuin matkustamalla.
Kotosalla ulkoillessa ei autoja lähistöllä kulje, mutta siellä kuuluu kyllä junan ja lentokoneiden ääniä.

Vielä pysytään suht yhdessä kasassa näin ulkoillessa...

Rappusetkin kiinnostaa jo.
 
Rohkeuden keräämistä ;)

Täältä sitä tullaan :D

Vähän vauhtia ja menoksi.

Porukan linssilude <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti